Näin säästät ruokakuluissa

Näin säästät ruokakuluissa

Ruokakulut tekevät suuren loven etenkin lapsiperheiden budjetille, mutta ruokakuluissa on myös mahdollista säästää. Kerromme tässä artikkelissa muutaman helpon niksin, joiden avulla voit säästää ruokakuluissa ja nauttia silti terveellisen ruokavalion tuomista eduista.

Seuraa tarjouksia

Tarjousten seuraaminen on hyvä keino säästää ruokakuluissa. Jos perheessäsi kuluu runsaasti vaikkapa kahvia, kannattaa sitä ostaa tavallista enemmän hyvän tarjouksen osuessa kohdalle. Monia ruokatarvikkeita, kuten lihaa ja leipää, voi myös pakastaa, jolloin tarjouksesta löydetyt tarvikkeet säilyvät tavallista pidempään. Tietyt kaupat tarjoavat punaisilla alennuslapuilla laputettuja tuotteita iltayhdeksän jälkeen jopa -60% alennuksella, jolloin on mahdollista tehdä hyviä löytöjä ja saada tuotteita erityisen edullisesti. Ota siis selvää lähiseutusi tarjonnasta ja käytä se hyödyksesi.

Toisaalta tarjousten perässä ei välttämättä ole mielekästä juosta ympäri kaupunkia, sillä näin hukkaa sekä aikaa että rahaa. Etenkin omalla autolla kuljettaessa tulee laskea tarkkaan, kuinka kauas autolla kannattaa ajaa ruokaa hakemaan. Joissakin tapauksissa lähikaupasta ostettu hieman kalliimpi tuote saattaa nimittäin tulla jopa edullisemmaksi kuin hieman halvemman tuotteen hankkiminen kaukana sijaitsevasta supermarketista.

Hyödynnä hävikkiruoka

Suomessa on herätty entistä enemmän hyödyntämään hävikkiruokaa. Tietyt ravintolat tarjoavat erittäin edullisesti ylijäänyttä ruokaa, joten selvitä löytyisikö omalta lähiseudultasi tällaista mahdollisuutta. Joistakin ravintoloista ruokaa saa jopa mukaan omassa tai paikan päältä ostettavassa rasiassa, jos ruuan nauttii mieluummin omassa kodissa kuin ravintolassa. Suomessa on aloittanut toimintansa myös hävikkiruokaa ja muita tuotteita myyviä yrityksiä, kuten Fiksuruoka.fi, josta voi tehdä hyviä ja edullisia löytöjä. Samalla autetaan vähentämään roskiin joutuvan ruuan määrää.

Älä heitä ruokaa roskiin

Vaikka Suomessa onkin jo opittu hyödyntämään hävikkiruokaa entistä paremmin, on silti kotitalouksissa roskiin joutuvan ruuan määrä hälyttävällä tasolla. Osta siis ruokaa vain tarpeeseen, äläkä heitä ruokaa roskiin! Roskiin heitetty ruoka tarkoittaa samalla roskiin heitettyä rahaa eikä tällainen toiminta ole lainkaan järkevää. Opettele siis suunnittelemaan ruokailusi vaikkapa viikkotasolla ja tarkkaile kotoasi löytyviä ruokia siltä varalta, että jotakin on menossa pilalle. Säilytä tuotteet oikein ja käytä ne vielä kun ne ovat käyttökelpoisia. Opettele loihtimaan ruuantähteistä kokonaan uusia ruokalajeja ja saatat yllättyä, kuinka vähästä on mahdollista saada valmistettua perheelle terveellinen ateria. Suunnittelu onkin kaiken A ja O pyrittäessä luomaan mahdollisimman edullisesti toteutettava terveellinen, monipuolinen ja maistuva ruokavalio.

suosi kauden kasviksia

Suosi kauden kasviksia

Kauden kasvisten suosiminen yleensä kannattaa pyrittäessä mahdollisimman edulliseen, mutta terveelliseen ruokavalioon. Tiettynä aikana vuodesta esimerkiksi kurkkua saa edullisesti. Pyri huomioimaan ruokalistojesi suunnittelussa kauden kasvisten hyödyntäminen ja saatat yllättyä, kuinka paljon voit näin vähentää ruokalaskusi loppusummaa. Liha on monesti melko kallista, minkä vuoksi edullisista kasviksista saa usein kaikista edullisinta ruokaa. Esimerkiksi punaiset linssit ovat edullista ja ravintorikasta ruokaa, joten vaikkapa edullisten linssikeittojen kokeilu kannattaa. Erilaisilla mausteilla punaiset linssit taipuvat monenlaisiin keittoihin ja kastikkeisiin ja ne nousevatkin monen pienellä budjetilla kokkaavan kotikokin suosikkiainesten joukkoon.

Vertailtaessa erilaisten ruokien hintoja, kannattaa vertailla nimenomaan niiden kilohintoja. Samalla kannattaa kuitenkin pyrkiä myös siihen, että saa hyvän hinta-laatusuhteen esimerkiksi ruokien ravintoarvojen osalta. On aivan eri asia ostaa edullisia runsaskalorisia, mutta vähäravinteisia herkkuja kuin hieman kalliimpia vähäkalorisia, mutta runsasravinteisia ruoka-aineita, kuten vaikkapa edellä mainittuja punaisia linssejä.

Jonkin verran kasviksia pystyy kasvattamaan myös itse – jopa kerrostaloasunnossa. Esimerkiksi erilaiset yrtit ovat kaupasta ostettuina melko kalliita, mutta tuovat ruokaan makua. Niiden kasvattaminen kotona on kuitenkin melko helppoa ja vaivatonta ja tuo ruuanlaittoon jälleen yhden mukavan aspektin lisää.

Hyödynnä metsän ja puutarhan antimet

Metsästä löytyy syksyisin runsaasti täysin ilmaista ja erityisen ravintorikasta ruokaa, jopa suoranaisia superfoodeja, kuten mustikoita. Näitä kannattaakin mahdollisuuksien mukaan hyödyntää. Samalla saat ilmaista hyötyliikuntaa, raitista ilmaa sekä hyvän mielen. Marjaretki on mukavaa ja ilmaista tekemistä myös lapsille! Sienten kohdalla tulee olla tarkempi ja ennen sieniretkelle lähtemistä tulee varmistaa, että varmasti tunnistaa syötäväksi kelpaavat sienet. Kun sienituntemus on kunnossa, voivat sienetkin tuoda mukavan ja ilmaisen lisän ruokapöytään! Metsänantimia kannattaa myös pakastaa talven varalle!

Kaikilla ei ole mahdollisuutta omaan puutarhaan, mutta jos sinulta sellainen aarre löytyy, kannattaa sekin laittaa tuottamaan antimia ruokapöytään. Esimerkiksi omenat ja erilaiset puutarhamarjat ovat oivallisia vitamiininlähteitä ja kypsyvät puutarhassa melko pienellä vaivalla. Hyvinä omenasatovuosina satoa saattaa tulla niin paljon, että omenapuunomistajat tarjoavat puidensa satoa muillekin jopa täysin ilmaiseksi.

ota eväät mukaan töihin ja säästät rahaa

Ota töihin eväät mukaan

Monissa työpaikoissa työpaikkaruoka on yllättävän kallista ja siihen saattaa huveta valitettavan suuri osa tuloista. Onkin hyvä idea ottaa töihin mukaan omat eväät. Hyödynnä vaikkapa edellisen illan ruuantähteet, jotka voit hyvin lämmittää vielä seuraavana päivänä töissä ja saada näin edullisesti hyvää, kotitekoista ruokaa, jonka turvin jaksat työpäivän ajan. Tai valitse eväiksi vaikkapa edullisia hedelmiä ja tarjousjogurtti. Voit säästää näin kuukausitasolla huomattavan summan rahaa ja vaikuttaa samalla entistä enemmän siihen, mitä syöt viikon aikana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *